tiistai 23. marraskuuta 2010

Kaulaan tämäkin


Makrameeta ja puuhelmiä jälleen. Kohosolmuista ja kaksoistasosolmiusta solmittu hiukan kookkaampi kaulanauha. Voisi kuvitella käytettävän hyvin avonaisen tai hyvin umpinaisen mutta yksinkertaisen kaula-aukon kera.
Vielä on ainakin yksi samasta langasta ja puuhelmistä solmittu kaulanauha. Kun saan sen siirrettyä päästäni materiaksi.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Hartihuivi



Ostin Kankaanpää aikanani kilon ihanan pehmeää, mutta kovin kirkkaan vihreää lankaa. Sen valmistus on kuulemma lopetettu (sen takia sai halvalla) ja jäljellä oli vain kirkkaat keltainen tai vihreä.
Villasukkiin se ei käynyt: oli liian lötsöä.
Tein siitä hartiahuivin ja koristelin kukin. Pehmeä lämmin huivi ja värikkäänä voisi antaa mukavan lisän esim. mustan kanssa.

Kaulakoru



Makramen ja helmien erillainen yhdistely on hauskaa ja mielestäni palkitsevaa.
Tähän kaulakoruun olen käyttänyt vähän erikoisempaa lankaa, tasosolmuja ja siemenhelmiä.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Aiheena edelleen reimarit


Neuletöitä jatketaan reimariaiheesta.
Nyt kokeiltiin reimarihansikkaita. Aluksi ajattelin peukaloita toiseen käteen punainen ja toiseen vihreä (lateraalimerkit), mutta ainakin ensimmäisen parin neuloin hieman hillitymmin. Seuraavaksi ajattelin kokeilla värien vaihtamista toisin päin eli keltainen pohja.
Olen ajatellut paljon muutakin, mutta niistä kerron myöhemmin, kun olen saanut jotain valmista!

Tiikerinsilmä


Laukkukankaat kudottu ja yritellään viimeistellä: solmia ja päättää loimet, ommella vuori ja taikoa jostain kantohihna. Nyt yksi laukku täysin valmis koeloimista.
Laukussa olen ensimmäisen kerran kokeillut kuviokudosta. Ensimmäisiksi yritelmäksi minusta hyvä, mutta paljon opin seuraavaa kuviokudosta ajatellen. Kovin helposti ei tätä kuviokudosta ilmeisesti hahmota, kun kukaan perheestäni ei sitä hahmottanut ennen kuin sanoin nimen. Helmillä koitin hiukan helpottaa. Mutta itse suunniteltu laukku alusta loppuun.
Muut neljä laukkua vielä hieman kesken: annan ajatuksien hieman muhia ennen kuin jatkan laukkuhommia eteenpäin.